sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Jatkokertomus osa 2: Let there be light!

Huomioni tämän vuotuisilla asuntomessuilla kiinnittyi valaisimiin. Tarjolla oli niin klassisia design-valaisimia kuin myös messuja varten koottuja, hyvinkin persoonallisia valonlähteitä. Mikä näistä seuraavista on sinun suosikkisi?




























Itse ihastuin persoonallisella otteella taiteiltuun nippusisteistä valmistettuun valaisimeen (kolmas kuva ylhäältä). Myös tarrapapilijoiteista koottu kattovalaisin ihastutti kekseliäisyydellään, vaikka en välttämättä olisi sitä valmis ottamaan omaan kotiini (toinen kuva alhaalta). Kierrätysmateriaaleista koottu keittiön pöydän valaisin (kolmas kuva alhaalta) osoitti, kuinka vanhaa kierrättämällä voidaan luoda jotakin aivan uutta.

Jos saisin näistä valaisimista valita jonkun kotiini, olisi minun pakko taipua niinkin "varmaan" vaihtoehtoon kuin alimman kuvan kattovalaisimeen. Kyseessä on Seppo Koskisen suunnittelema Secto Design ja se on ollut omalla ostoslistallani jo vuosia. Hintansa vuoksi en ole sitä vielä raaskinut ostaa - joskin designvalaisin on aina hyvä sijoituskohde, sillä siitä saa taatusti rahansa takaisin.

Sisustusalan ammattilaiset julistavat usein, kuinka suomalaisissa kodeissa on panostettu aivan liian vähän valaistukseen. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla tämä pitääkin paikkansa. Messuilla huomasi, kuinka huomattavan suuren osan viihtyvyydestä luo onnistunut, riittävä ja huolella suunniteltu valaistus. Suomen olosuhteet pitkine kaamosjaksoineen tarjoavat melkoisen haasteen sisätilojen valaistusta mietittäessä, joten tämä on osa-alue, johon kannattanee kiinnittää huomiota kodin sisustusta mietittäessä.

P.S. Sivut ovat uudistumassa, mutta vielä ei lopullinen ilme ole löytynyt. Ideoita otetaan vastaan! :)

3 kommenttia:

rosmariini kirjoitti...

Hei.
Kiva kokoelma valaisimia. Täytyy sanoa, että tähänkin haitariin näkyi jo mahtuvan melkoisen montaa näköa ja makua! Kyllä minuunkin se ihan viimeinen kolahti ehkä parhaiten, mutta täytyy myöntää myös, että olen herkkä kristallikruunuihin ja kalliimpien ja hienompien puuttuessa voisin EHKÄ ottaa tuon neljännen ylhäältä tai kuudennen, joka taitaa olla helmiäisliuskoista tehty? Papiljoteista, tai sanomalehtiliuskoista tehtyjä en kyllä panisi kattooni, eivätkä nuo muutkaan kovasti puhutelleet. Ehkä johonkin kovin niukkaan ja kulmikkaaseen sisustukseen voisi numero 2 sopia. Kiva saada reportaasisi messuilta, kun ei itse sellaisille ole mahdollisuutta tulla!
Terveisiä Norjasta ja hyvää jatkoa lomallesi, meiltä se valitettavasti loppui NYT! Terv. Rosmariini

Anonyymi kirjoitti...

Hauskoja lamppuja! Hieman vaikeahko valita vain yksi suosikki, mutta taitaa mennä tuolle helmillä koristellulle lampulle :)

kati kirjoitti...

Kiva lukea asuntomessukuulumisista, itse kun jätän ne tänä vuonna väliin. Lamppuvalintani
olisi varmaankin kuudes ;)