keskiviikko 28. huhtikuuta 2010
P.S.
Käykäähän osallistumassa ihanan Villa Solbacka -blogin arvonnassa: http://villasolbacka.blogspot.com/2010/04/arvonta-onnittelukorttisarja-wishes.html
Vapun makuja
Sima on porisemassa, munkkeja ei tänä vuonna meillä paisteta. Vappua vietämme toisaalla, mutta torstaina juhlistamme tulevaa työväenjuhlaa tonnikala-mozzarella-piirakalla, itse tehdyllä peruna-retiisisalaatilla ja vihersalaatilla. Jälkkäriksi laiskan miehen tuulihatut (alá Pirkka) ja sulatettuun valkosuklaaseen dipattuja tuoreita mansikoita. Nam! Koska nämä herkut ovat vasta suunnitteluasteella, tässä kuvamateriaalia toisenlaisista kevään herkuista, joita myös voisin nähdä esimerkiksi vappubrunssilla tarjottavan.
Miten te vietätte vappua? Onko jotain perinteitä siman ja munkkien lisäksi? :)

Gorgonzola-juustolla, punasipulilla ja herneenversoilla päällystettyä ciabattaa

Toimii aina: tomaattia, basilikaa ja oliiviöljyä. Tällä kertaa jätin mozzarellan pois.
Itse fiiliksen mukaan kehittelemää salaattia: couscousia, tomaatteja, punasipulia, basilikaa ja fetaa. Mausteeksi sitruunaa ja mustapippuria. Nam! Jos salaatista haluaisi vielä täyttävämmän, joukkoon voisi lisätä esimerkiksi härkäpapuja tai kikherneitä.
sunnuntai 25. huhtikuuta 2010
Valoa ja voimaa

Vielä kaksi kuukautta ja sitten päivät lähtevät taas lyhenemään. Nyt on siis nautittava auringosta ja valosta. Ei silti, ihaniahan ne pimeät ja lämpimät elokuun illatkin ovat, mutta pitkän talven jälkeen valo tuntuu tällä hetkellä elintärkeältä.
En ollut ajatellut pitää mitään blogitaukoa, mutta huomasin, etten ole pitkään aikaan päivittänyt tänne mitään. On ollut kiirettä ja hoppua, mutta kohta varmasti taas helpottaa. Jatkossa tulen varmasti kuvaamaan blogiini myös puutarhanhoitoon liittyviä juttuja, nimittäin maalle muuton myötä olen innostunut siitäkin. Muutto koittaa kolmen viikon kuluttua ja vielä olisi paljon tehtävää. Kääk! No asia kerrallaan. Tässä tämän viikonlopun tunnelmia vielä vanhasta kodista. Tervetuloa kesä!
sunnuntai 28. maaliskuuta 2010
Hiljaiseloa...

....mitä tulee blogin päivitykseen. Muutoin taas kaikkea muuta! Vanhan kodin myynti ja uuden remontointi ovat vieneet melkein kaiken vapaa-ajan ja ikävästi tuo leipätyö vielä häiritsee näitä muita hommia ;) Vapaa-ajanviettopuolmia ei siis ole ollut. Nyt on meidän oma kotimme myynnissä ja tänään olisi sitten ensimmäinen näyttö. Innostunein, jännittynein ja haikein tunnelmin odotan mitä tuleman pitää. Tässä muutama kuva myynti-ilmoituksesta.



lauantai 13. maaliskuuta 2010
Remonttikuvia
Olen ollut viime päivät vatsataudissa, joten mitään järkevää tai vähemmän järkevää ei ole tullut puuhattua eikä näin ollen myöskään kuvailtua. Yleensä sairastaessa jaksaa edes hiukan lueskella kirjoja tai katsella elokuvia, mutta nyt vei vatsatauti muutamaksi päiväksi tainnutusvoiton, eli loppuviikko on kulunut jossain valveunen tapaisessa tilassa.
Päivitän blogia nyt kuitenkin sen verran, että laitan tänne kuvia uudesta kodistamme, joka tällä hetkellä on remontin kynsissä. Viikko sitten kuvia räpsiessäni en edes yrittänyt saada niistä kauniita, koska se tuntui kaiken tuon sekamelskan keskellä mahdottomalta. Tästä kuitenkin saa osviittaa, minkämoiseen mökkiin ollaan muuttamassa. Vielä on ennen muuttoa paljon puuhaa: makuuhuoneen katosta esiinkaivetut hirret pitää kunnostaa, kodin kaikki seinäpinnat tullaan maalaamaan, lattia hiotaan ja siitä tulee kuultavan valkoinen ja kuten voitte arvata, tiskipöytäviritelmäkään ei jää ihan tuon kuvan mukaiseksi, eli keittiössä on tiedossa laatoitusta ja hiukan hommia putkimiehellekin.




Päivitän blogia nyt kuitenkin sen verran, että laitan tänne kuvia uudesta kodistamme, joka tällä hetkellä on remontin kynsissä. Viikko sitten kuvia räpsiessäni en edes yrittänyt saada niistä kauniita, koska se tuntui kaiken tuon sekamelskan keskellä mahdottomalta. Tästä kuitenkin saa osviittaa, minkämoiseen mökkiin ollaan muuttamassa. Vielä on ennen muuttoa paljon puuhaa: makuuhuoneen katosta esiinkaivetut hirret pitää kunnostaa, kodin kaikki seinäpinnat tullaan maalaamaan, lattia hiotaan ja siitä tulee kuultavan valkoinen ja kuten voitte arvata, tiskipöytäviritelmäkään ei jää ihan tuon kuvan mukaiseksi, eli keittiössä on tiedossa laatoitusta ja hiukan hommia putkimiehellekin.




maanantai 8. maaliskuuta 2010
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010




Olin vakaasti päättänyt, etten änkeä tänne blogiini lumisia talvikuvia, koska ne eivät minun ottaminani ole niin järin mielenkiintoisia. Mutta kun muutamana päivänä keli onkin ollut mallia loska, iski kamala ikävä sitä huurteista maisemaa, josta olemme tänä talvena saaneet nauttia hämmentävän pitkään. Siispä aikeistani huolimatta tässä muutama lumikuva muistuttamaan myöhemminkin siitä, millainen Narnia koko Suomi oli talvella 2009-2010.
Tuo ensimmäinen kuva on muuten meidän tuleva koti, josta intoilin jo aiemassa postauksessa. Olemme aloitelleet remonttia ja nyt kun hirsikatto on saatu esille, seuraavana vuorossa on keittiön laattojen uusiminen, lattioiden hionta ja tietysti sisustuksen suunnittelu. Voi ihanuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
