maanantai, 5. maaliskuuta 2012


Maanantai-illan pelastus: kotikutoisia perunarieskoja, hummusta sekä pipariminttuteetä. Rieskoille löytyy monia hyviä ohjeita, mutta tämä simppeli hummus-resepti on kirjaamisen arvoinen. Säilyy jääkaapissa noin viikon (jos ei katoa sitä ennen parempiin suihin). Paitsi rieskan, sopii mainiosti myös vaikkapa ruisleivän tai hapankorppujen kaveriksi.

Hummus

Survo sauvasekottimella purkillinen kikherneitä, 1 rkl sitruunamehua, 2 rkl vettä, 2 rkl oliiviöljyä sekä 1-2 valkosipulinkynttä. Joukkoon suolaa, mustapippuria ja halutesaaan persilijaa ja juustokuminaa. Päälle vielä loraus oliiviöljyä ja eikun nauttimaan!

lauantai, 25. helmikuuta 2012



Sen se kevät saa aikaan. Tarpeen tyhjentää kaappeja, karsia tavaraa, kierrättää, ja saada tilaa sekä järjestystä niin ajatuksiin kuin komeroihinkin. Tapanani on kerran vuoteen myydä kirpputorilla tavaraa yrittäen pitää huoli, ettei kotimme muutu tarpeettomien esineiden ja sopimattomien vaatteiden hautausmaaksi. 

On minulla tämän lisäksi toinenkin tapa. Nimittäin haahuilla kaupoissa ja etenkin kirpputoreilla - ja tehdä niitä heräteostoksia. Nämä kaksi ominaisuuttani ovat kutakuinkin tasapainossa ja olen tilanteeseen suhteellisen tyytyväinen. Toisinaan kuitenkin mietin, voisiko vähemmälläkin materialla tulla toimeen ja olla silti tyytyväinen, jopa tyytyväisempi?

Liitän tähän myös ajatuksen siitä, että paljon ostaminen halvalla ei välttämättä olekaan aina se hyvä tapa. Joskus voi olla viisasta odottaa ja säästää rahaa johonkin, jota todella haluaa ja joka kestää aikaa. Yllä näkyvä kynttilänjalka on tällainen. Sellaisen tulen hankkimaan seuraavan kirpputorin tuotoillani. Nerokasta designia, sanon minä!



sunnuntai, 12. helmikuuta 2012




Muutama kuva ihanan Jennin kodista! Koti on mahtavassa miljöössä: keskellä kaupungin sykettä, mutta kuitenkin omassa rauhassaan vanhan puutalon kivijalassa sisäpihalla. Pieni koti on persoonallinen jo arkkitehtuuriltaan, ja lisäksi Jenni on sisustuanut kodin taidolla.

sunnuntai, 5. helmikuuta 2012



Pitkän hiljaisuuden jälkeen täällä taas! Kuvassa pakkasessa askarreltuja talven koristeita verannaltamme.

Blogi-uudistuksen jälkeen en ole saanut tänne kuvia ja kirjoitusta siten kuin olisin halunnut - minä ja tietokoneet emme koskaan ole olleet erityisen hyviä ystäviä. Blogin jatko on vielä hiukan avoinna, mutta katsotaan, mitä kevät tuo tullesaan...

sunnuntai, 25. syyskuuta 2011



































Ihana rasia on kirpputorilöytö Norjasta. Keksiohjeens bongasin sen sijaan täältä. Nämä cookiesit ovat herkullisia ja helppotekoisia. Oikeastaan ainoa moka, minkä voit tehdä, on pitää niitä liian kauan uunissa (kuten minä tein ensimmäiselle pellilliselle).

Maukasta sunnuntaita!

maanantai, 19. syyskuuta 2011


Syksystä tulee aina mieleeni Muumilaakson tarinat. Kuinka laakson asukkaat touhottavat ja valmistautuvat talven tuloon. 

Parasta tässä vuodenajassa on kirpeys ja tuoksu. Lupa vetää viltti korville ja olla tekemättä mitään (ilman että siitä tulee huono omatunto). Tuoreet juurekset, erityisesti punajuuret. 

Sytyttää kynttilä, katsella sadetta ikkunan takaa kuuma kaakao ja puutarhakirja kädessään. Suunnitella ensi kevään tulppaanipenkkiä. Ei hullumpaa. 



tiistai, 13. syyskuuta 2011


Rakastan erilaisia kasvissosekeittoja. Bravuureiheni kuuluu punajuuri-aurajuustokeitto, paahdetuista paprikoista tehty soppa, porkkana-kookoskeitto ja vichynoisette. Uusimpana tulokkaana bataattisosekeitto, jonka toteutus on  helppo.

Kuullota kattilassa öljyyn sekoitettua currya ja pieneksi pilkottu chilin pala. Lisää sipuli, yksi iso bataatti ja yksi peruna. Kaada vettä niin että kasvikset peittyvät ja keitä kypsäksi. Sekaan voi heittää kasvisliemikuution tai mielensä mukaan mausteita. Lopuksi soseutetaan ja sekoitetaan joukkoon reilu lusikallinen (tai minun tapauksessani miltei purkillinen) creme fraichea.

Tämän parempaa syysruokaa ei olekaan!