torstai 8. tammikuuta 2009

Ensimmäinen askel


Tämän Jeanne d'Arc Livingin sivuilta löytyneen kranssin myötä haluan toivottaa jännittävää ja onnen täyteistä uutta vuotta 2009 kaikille, jotka tänne blogiini eksyvätkään.

Blogissani tulen keskittymään sisustukseen, somistukseen ja kauniisiin arjen asioihin, pieniin ilon aiheisiin. Toivon pääseväni tulevan vuoden aikana kuvaamaan monia mahdollisimman erilaisia koteja ja aikomuksena on myös esitellä omaa kotikoloani, jossa majailen ihanan avokin ja kahden suloisen kissapedon kanssa.

Mannapuuroa ja mansikkaa -blogissa toivon voivani tuoda esille monia erilaisia tapoja sisustaa kauniisti ja kodikkaasti. Oma kotimme, kerrostalokaksio meren läheisyydessä, on sisustettu kohtuullisella, jopa pienellä budjetilla, mutta suurella sydämellä. Mitään tiettyä, selkeää tyyliä meiltä ei löydy, vaan iloisen huolettomasti olemme yhdistelleet niin voimakkaita värejä kuin myös rauhallisempia sävyjä, etnisyyttä ja kirppariostoksia, hetken mielijohteesta tempaistuja hankintoja kuin myös huolella harkittuja kokonaisuuksia.

Koskaan aiemmin ei varmasti ole ollut tarjolla niin monia sisustukseen(kin) liittyviä blogeja kuin nyt, mutta toivotaan, että tämä keltanokka mahtuu vielä mukaan joukkoon iloiseen : )

Ei kommentteja: