maanantai 27. huhtikuuta 2009

Kesän makuja


Nam. Tänään oli isäntä yllättänyt meikäläisen hankkimalla iltapalaksi Aino vanilja-mansikka-jäätelöä ja päälle tuoreita mansikoita. Kyllä maistui.


Olen huomannut, että toisinaan tuntuu, ettei blogille jää riittävästi aikaa. Pää on täynnä ideoita ja ajatuksia, mutta aika mokoma ei tupppaa kaikkeen riittämään. Ihailen niitä bloginpitäjiä, jotka päivittävät useamman kerran viikossa sivujaan. Itsekin olen huomannut, että kävijämäärät täällä blogissani ovat silloin korkeimmillaan, kun olen aktiivisesti päivittänyt tätä. Lämmin kiitos kaikille teille, jotka täällä käytte vierailuilla ja erityiskiitos teille kommentin jättäneille. Ilahdun aina kovin lukiessani viestejänne.













5 kommenttia:

Rosmariini kirjoitti...

Ihanpa samoin olen ajatellut itse, miten ihmeessä jotkut ehtivät! Minulla on kohta ollut ainakin viikon tekstiä vähän valmiina, mutta kun kuvatkin pitäisi ehtiä saada paikalleen. Päivien pitäisi olla nyt pidempiä ja valoisia, mutta minusta ne ainakin kuluvat entistä nopeammin ja on niin paljon tekemistä ulkona puutarhassakin, että ei millään ehdi kaikkea. Ihanat mansikat ja jäätelökin oli varmaan hyvää - mutta nyt pidemmittä puheitta, yritän itse kolmannen tai neljännen kerran rientää päivittämään omaa blogiani! Terveisin Norjasta. Rosmariini

kati kirjoitti...

Nyt tuli kyllä vesi kielelle noista masikkakuvista, nams ;) Minä olen yksi niistä jotka päivittävät blogia yleensä harvakseltaan, oikeesti ei ole aikaa.

Rosmariini kirjoitti...

Hei, käyn täällä joka päivä kurkkimassa, josko olisi tullut uusia mansikoi...äh eikun kirjoituksia, mutta on hiljaista. Sinulla taitaa olla liian kiire juuri nyt muiden projektiesi kanssa! Toivottavasti onnistuvat hyvin! Hyvää kesän alkua - Norjassa juuri nyt
viileää ja kaatosade, ikävä kyllä! Terkut meiltä kaikilta! Rosmariini

Lisa kirjoitti...

Kato! Löysin tämän: http://incentive.elle.mindroute.com/file/15-5.jpg ja ajattelin että se näytti ihan Siiriltä. Otin siitä vähän saman tapasia kuvia kun oltiin pääsiäisenä Suomessa!:)

Minttu kirjoitti...

Heippa ja kiitos taas kivoista kommenteistanne :)

Tosiaan on ollut aikamoista hösseliä, ja vaikka blogi onkin mielessä ollut, en ole tänne saanut aikaiseksi mitään laittaa. Muutamia kivoja, uusia pikkuhankintoja olen tehnyt ja pyrin saamaan niistä tänne vielä tämän viikon aikana joitain kuvia :)

Lisa: tuo kuva tosiaan näytti ihan Siiriltä! :) Ne oli muuten ihania ne kuvat, mitä pääsiäisenä otit meillä... näin ne Pitsi ja posliinia -blogista :)