lauantai 29. elokuuta 2009

Kesän viimeinen viikonloppu


Ilma on ollut ihanan lämmin, mutta myönnettävä se on, että syksy saapuu. Mikäs siinä: kirpeän aurinkoiset syyspäivät, pimenevät illat, kaulahuivin esiin penkominen kätköistä. Näissä kuvissa kesä on kuitenkin vielä parhaimmillaan. Kolme ystävystä viettämässä ihanaa naisten viikonloppua mökillä seuranaan kaksi nelijalkaista toveria.






























P.S. Huomaan jälleen, että alkuperäiseen blogi-ideaani, sisustusblogiin, liittyen tarinat alkavat rönsyillä ja pahasti. Ehkä tämä blogi elää ja kehittyy niin kirjoittajansa kuin lukijoidensa myötä? Itse olen persoonana rönsyilevä ja herkästi innostuva: kaikki kaunis haluaa tulla kuvatuksi ja julkaistuksi! Kertokaahan toivotteko enemmän sisustukseen liittyviä kuvia ja aiheita, vaiko jatketaanko nykyisellään, eli milloin mitäkin... ?

5 kommenttia:

Jutta kirjoitti...

Aivan ihania kuvia. Jotenkin vangitsee sen kesän lopun / syksyn alun.

Itsekin monesti mietin aiheiden rönsyilyä, mutta tulen aina siihen tulokseen, että omassa blogissa saa kirjoittaa mistä haluaa :)

Jostain syystä oli muuten tosi vaikea löytää kommentointilinkkiä, se oli aivan mikroskooppisen pieni. Mutta voi olla että vain minun koneeni temppuilee.

Anonyymi kirjoitti...

Itse tykkään, että on monenmoista blogissa eikä vain yhdestä aihepiiristä. Mulla ei ollut mitään varsinaista aihetta kun aloitin, eli sitä sun tätä tulee kirjoitettua :) Sulla on niin upeita kuvia, että niitä kelpaa laittaa! Ihana tuo lukkokuva esim.!

Rosmariini kirjoitti...

Anna tulla vaan, mitä milloinkin, se on ihan hauskaa. Sellaistahan elämäkin on, yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. Yksitoikkoiseksihan se kävisi, jos aina olisi vain yhtä ja samaa, eri väreissä korkeintaan. Pitsistä ja posliinistahan minunkin piti aloittaa, mutta melko nopeasti on tullut koiria ja lintuja, mökkiä ja luontoa ja muuta sellaista. Pian ehkä vähän tuntureiltakin, mistä juuri pari tuntia sitten palailimme.

Anonyymi kirjoitti...

Laita ihmeessä blogiisi kaikkea mitä nytkin on ollut ja kaikkea uuttakin on kiva katsella. Aina jännityksellä tulen sivuillesi, josko siellä olisi jotain uutta laitettuna. Itse pidän blogistasi todella paljon, on ihanaa kun olet näin luova ja monipuolinen! Kiitos paljon päivien piristämisestä! Susanna

Minttu kirjoitti...

Lämmin kiitos mielipiteistänne! Jatkossakin toiminen siis näin, että kirjoittelen & kuvailen milloin mitäkin. Tuo blogini alaotsikko "arjen pieniä iloja" kattaa tietysti koko elämän kirjon, ja hyvä niin! :)

Kiitos myös palautteestanne muutenkin.

Jutta: Mulla tuo kommentti-kohta näkyy taasen tosi suurena, olen koittanut sitä jopa pienentää (siinä onnistumatta). Myönnettäköön, että tietotekniikan suhteen olen aikalailla peukku keskellä kämmentä, enkä oikein tiedä, miten saisin tuon muutettua. Tietysti voihan se olla vähän koneestakin kiinni, kai?

Satu: Mulla on joku ihmeellinen pakkomielle noihin lukkoihin. Niistä on jo aiemmin ollut kuvia ja tulee varmasti jatkossakin olemaan. Vanhojen talojen ovenkahvat ja lukot ovat vaan jotenkin niin kiehtovia...

Rosmariini: laita ihmeessä kuvia tunturimaisemista blogiisi - teillä kun on siellä niin mahtava luonto!

Susanna: Kiitos paljon kommenteista, ihanaa, kun jaksat aina täällä viestitellä. Joten voin sanoa samat sanat: myös sinä piristät päivääni!