maanantai 18. tammikuuta 2010

Some day...

















Haaveita pitää olla. En ole varma, onko niiden osalta kuitenkaan tärkeintä itse toteutuminen. Arvelen, että vähintään yhtä merkittävää on niiden merkitys arjen keskellä piristävinä ajatuksina, joiden avulla jaksaa ne tylsemmätkin päivät.


Yksi haaveistani, niistä monista, on jonkinmoisen sisustuspuodin perustaminen. Ajatus ei monestakaan syystä tunnu ajankohtaiselta juuri tällä hetkellä, mutta miettiessäni, miltä tulevaisuus kohdallani voisi näyttää, tämä lämmittää mukavasti mieltä ja saa perhosia vatsaan hyvällä tavalla. Tässä haaveilu-vaiheessa voin pysähtyä ihastelemaan tätä tunnelmaa, jonka tallensin kameralle Barceonalaisessa, pienessä sisustuspuodissa, joka oli miltei täydellinen.

Viimeisen kuvan kattovalaisimen olisin kovasti halunnut ottaa kotiin mukaan, mutta sen kuljettaminen lentokoneessa tuntui hiukan haasteelliselta. Valaisin on siis melko suuri luonnossa.


Niin ja aivan mahtavaa, että noin moni on jo osallistunut arvontaan! Vielä muutama päivä aikaa, joten jos et ole vielä jättänyt nimimerkkiäsi tänne, niin tee se nyt :)

4 kommenttia:

Jutta kirjoitti...

Aivan ihanan näköinen paikka... Jotenkin arvasin heti että Barcelonassa :)

Minä olen haaveillut myös jonkinlaisesta putiikista, mutta aika epäselvää on, että mitä siellä myytäisiin ;)

limaha kirjoitti...

Sano vaan, mä tulen mielellään auttamaan;)

Hienoja kuvia! Missä tää kauppa oli?

Leenamummi kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä haaveista, niitä pitää olla, eikä se sitten niin vaarallista ole, vaikkeivät toteutuisikaan. Tähän ikään (60) mennessä onneksi moni on jo ehtinyt toteutuakin, vaan silti ties minne olisi menevän mieli;)
Onnea Sinun haaveillesi!

Minttu kirjoitti...

Taitaa monella olla jotain tämän henkisiä haaveita :) Ajatus kiehtoo vuosi vuodelta itseäni enemmän, joten ehkä sitten jonain päivänä....

Onnea meidän kaikkien unelmille ja haaveille!

Limaha: mulla on jossain säilössä sen kaupan osoite, voin yrittää kaivaa sen esiin :) Joka tapauksessa se on Góticin kaupunginosassa, pienellä sivukadulla, joka on Vai Laietanan suuntainen. Mutta yritän etsiä vielä sen tarkemman osoitteen.