maanantai 8. helmikuuta 2010

Hyvä vuosi

Minulla on sellainen kutina, että tästä on tulossa hyvä vuosi. Olen pitkään kaivannut jotain puuhasteltavaa ja nyt toiveeni toteutuu. Kun kevät etenee, suunnitelmissa on oman asunnon myynti ja kaupunkielämän hyvästely. Muutamme maalle, keskelle ei mitään, kallioiden, metsän ja peltojen ympäröimään vanhaan keltaiseen puutaloon. Lautalattiat, kattohirret, ihan oikea lasiveranta. Aika ihanaa! Tämä projekti toki teettää paljon askareita ja tarkoituksena onkin hieman remontoida tulevaa kotia ennen muuttoa. Aion täällä blogissanikin esitellä teillä remontin vaiheita ja sisustussuunnitelmia kevään mittaan. Vaikka tällainen hyppy itselleni tuntemattomaan miljööseen jännittääkin, olen myös aika innoissani.

Toinen ihana projekti on omien häidemme suunnittelu. Toukokuussa 2011 sanomme tahdon, ja sitä ennen on 101 pientä ja hieman suurempaa asiaa tehtävänä. Jos näyttää siltä, että hukun kaikkien pukupohdintojen ja väriteemojen syvyyksiin, lupaattehan muistuttaa, mistä avioon menossa onkaan lopulta kyse? :)

Mietin tänään, onko mahdollista tuntea positiivista stressiä? Huomaan sydämeni hakkaavan lujaa enkä iltaisin meinaa saada unta. Edes flunssa ei harmita kuten yleensä.

Pidän teitä blogiystäväni ajan tasalla ja yritän saada näitä onnen palasia kameraan tallennettua ja teille välitettyä. Tänään vapaapäivä kului tapettimalleja ihmetellessä, makutuomarina unelias Selma.













9 kommenttia:

limaha kirjoitti...

I'm so happy for you!

Oho! joskus kielet menee vähän sekasin. Olen varma että uudesta talosta tulee jännä projekti (ja sun pitää muistaa ottaa paljon kuvia!!). Koska te laskette että te muutatte sinne/se on valmis?

Kuulin myös huhuja että olette nyt päättänyt päivämäärän! Olen ihan varma että hääpäivästä tulee aivan ihana! Ajatellen että sinä olet sitä suunittelemassa!;)

Leenamummi kirjoitti...

Ovatpa Sinulla suloiset (ja työteliäät) ajat edessä!
Saat nauttia täysin siemauksin sisustussuunnittelusta, oman kodin laittamisesta ja hääunelmista! Onnea matkaan!

Jutta kirjoitti...

Onneksi olkoon! Mahtavia uutisia! Teidän uusi koti kuulostaa upealta, ja häät... Meillä meni häät ja muutto+remontti päällekkäin, on se stressaavaakin mutta ihanaa myös :) Laitathan hääsuunnittelustakin juttua?

Jutta kirjoitti...

Tervetuloa naapuriin, vanhaan kotiimme : ) On niin mukavaa päästä seuraamaan suunnitelmia ja katsomaan sitten toteutunutta.

Jos häiden kanssa tulee paniikkia ja unettomia öitä, tiedät mihin suuntaan tuota hiekkatietä lähdet apua pyytämään ; ) Tää naapuri kun odottaa sormet syyhyten risusydämien näpertelyä : P

Tsemppiä tulevaa!

Minttu kirjoitti...

limaha: Kiitos :) Lupaan laittaa uudesta kodista paljon kuvia. Suunnitelmana olisi, että toukokuussa päästäisiin muuttamaan, mutta se voi vielä muuttua hiukan suuntaan tai toiseen.

Leenamummi: Totta puhut. Hommaa kyllä riittää, mutta onneksi se on sellaista palkitsevaa, mukavaa puuhaa.

Jutta: Laitan varmasti hääjuttua myös tänne. Lupaattehan sitten huomauttaa, jos se alkaa tursua korvista? ;)

Jutta: Lupaan, että risusydämiä ei tehdä :D Muuta pipertelyä kylläkin ja apu on kllä tarpeen, kiitos :)

Satu kirjoitti...

Jostain tuollaisesta (maalle muutosta) olen puolihuolimattomasti haaveillut aina välillä. Ehkä se joskus toteutuu, kukaties? Intoa hääjärjestelyihin ja remppailuihin! :)

Anonyymi kirjoitti...

Oi, lasiveranta kuullostaa ihanlle! Sulla ja siis teillä on ihania aikoja edessä. Ja kyllä voin sanoa, että positiivista stressiä on olemassa, meillä tuo kaikki oli viime vuonna ja hyvin selvittiin. Kun ne on niitä ihania, itse haluttuja asioita ;)

Ihania, raikkaitta tapetteja! Susanna

Irina kirjoitti...

Kävin vaklaamassa.

Kuulostaa tosi mukavilta nuo teidän suunnitelmat. Onnea ja kaikkea hyvää tulevaan! :)

Sussa on ehdottomasti myös aineksia sisustuspuotia pyörittämään. Tee ihmeessä haaveesta totta.

Oot edelleen ihanan positiivinen, samoin tää blogi. Kaikki on niin nättiä ja huoliteltua. :)

Minttu kirjoitti...

Satu: siitähän tää elämä on jännää, ettei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Joskus niistä salaisista haaveista voikin tulla totta...

Susanna: mä itsekin olen NIIN tohkeissani lasiverannasta. En varmaan enää muualla suostu aamuteetäni juomaankaan :D Juu tapetit on kivoja, mutta valinta niin kovin vaikea...

Irina: Ihanaa, että tulit "vaklaamaan", tervetuoloa toistekin! Ja kiitos kauniista sanoistasi, lämmitti :)